Perinnebiotooppien visuaalista seurantaa on tehty vuodesta 2001 lähtien Uudellamaalla ja Pirkanmaalla. Tällä sivustolla esitetään valokuvia 18 perinnebiotooppikohteelta, joiden sijainnit selviävät oheiselta kartalta.
Kartalta klikkaamalla voit avata haluamasi kohteen valokuvat. Kuvausmenetelmää esitellään tarkemmin sivulla kuvaukset perinnebiotoopeilla.
Perinnebiotoopeilla (tai perinnemaisemilla) tarkoitetaan perinteisen maankäytön, eli pitkään jatkuneen niiton tai laidunnuksen synnyttämiä avoimia tai osin puustoisia ruohostomaita. Tällaisia ovat kedot, niityt ja hakamaat. Viljellyt pellot, kesannot tai nurmilaitumet eivät ole perinnebiotooppeja.
Perinnebiotoopit ovat esteettisesti ehkä kaunein osa maatalousmaisemia. Ne ovat tärkeitä myös paikallisen kulttuuriperinnön, viihtyisyyden ja asukkaiden identiteetin kannalta.
Perinnebiotoopit ovat usein pienialaisia, mutta eliölajistoltaan ne ovat erittäin monimuotoisia ja niillä esiintyy lukuisia uhanalaisia kasvi- sekä eläinlajeja. Perinnebiotoopit ovat myös maamme luontotyypeistä kaikkein uhanalaisimpia. Perinnebiotooppien säilyttämisestä onkin tullut yksi luonnonsuojelun vaikeimmista kysymyksistä.
Perinnebiotooppien kulta-aika päättyi, kun maatalousteknologia alkoi kehittyä nopeasti 1900-luvun alkupuoliskolla. Luonnonniittyjä ja –laitumia oli Suomessa aikoinaan yli miljoona hehtaaria, mutta nykyisin niistä on jäljellä siitä vain parisen prosenttia. Samaan aikaan esimerkiksi Ruotsissa niittyjä ja hakamaita on säilynyt yli kaksikymmenkertainen määrä.
Perinnebiotooppien säilyminen perustuu niiden jatkuvaan käyttöön: niittoon tai laiduntamiseen. Sen ansiosta avoimuutta ja valoa vaativa, monilajinen niittykasvillisuus saa kukoistaa. Jos hoito päättyy, niitty ensin heinittyy, muuttuu sitten pensaikoksi, ja lopulta paikalle kohoaa täystiheä metsä. Umpeenkasvun myötä menetetään kauniin maiseman ohella myös luonto- ja kulttuuriarvot.