Muuttuva maalaismaisema -verkkosivusto perustuu vuonna 1996 aloitetun Visuaalinen maisemaseuranta -hankkeen kuva-aineistoihin, jotka muodostivat perustan TaT Tapio Heikkilän valokuvataiteen väitöskirjatyölle (2007). Aineisto sisältää noin 4700 panoraamavalokuvaa sekä videomateriaalia. Maisemaseurantaa on tehty osana Maatalouden ympäristötuen vaikuttavuuden arviointi ja seuranta –tutkimushanketta (MYTVAS). Seurannan tuloksia on julkaistu vuosien varrella monissa tutkimusraporteissa, joista tuorein ilmestyi keväällä 2014.
Arvokkaat kulttuurimaisemat kartoitettiin ensimmäisen kerran vuosina 1986–1992. Tuolloin valittiin 156 valtakunnallisesti arvokasta maisema-aluetta. Näiden maisema-alueiden päivitysinventointi on parhaillaan viimeistelyvaiheessa (www.maaseutumaisemat.fi ). Vuosina 1996–2001 selvitettiin myös luontoarvoiltaan merkittävien maatalouden perinnebiotooppien esiintymistä. Perinnebiotoopit eli avoimet luonnonniityt ja puustoiset laitumet ovat olennainen osa suomalaisen maaseudun maisemallista monimuotoisuutta. Perinnebiotoopeilla elää suuri määrä uhanalaisia eliölajeja, ja ne ovat myös luontotyyppeinä uhanalaisia.
Visuaalisen maisemaseurannan kuva-aineisto jakautuu kahteen osaan. Laajemman kokonaisuuden muodostavat vuodesta 1996 alkaen kuvatut peltomaisemat. Pääosa niistä sijaitsee valtakunnallisesti arvokkailla maisema-alueilla ja osa MYTVAS-seurannan tutkimusalueilla. Toinen osa-aineisto koostuu 1990-luvun inventoinneissa luontoarvoiltaan merkittäviksi todetuista perinnebiotoopeista. Maisemaseurannassa kuvatuista perinnebiotoopeista puolet sijaitsee Uudellamaalla ja puolet Pirkanmaalla.